Hopean arvo elää markkinoiden mukana
Hopean hinta perustuu kansainväliseen maailmanmarkkinahintaan, joka muuttuu jatkuvasti markkinoiden mukana. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi teollisuuden kysyntä, sijoitusmarkkinat, talouden suhdanteet sekä jalometallien yleinen hintakehitys. Hopeaa käytetään korujen ja käyttöesineiden lisäksi myös elektroniikassa, aurinkopaneeleissa, lääketieteessä ja erilaisissa teollisuuden sovelluksissa, minkä vuoksi sen kysyntä muodostuu monesta eri lähteestä.
Hopean maailmanmarkkinahinta voi muuttua nopeastikin. Tämän vuoksi ajantasainen arviointi on tärkeää silloin, kun hopeaesineiden arvoa halutaan selvittää luotettavasti. Seuraamme markkinahintaa aktiivisesti ja huomioimme sen aina arvioinnissa. Hopean hinta tänään voi olla erilainen kuin vielä muutamaa päivää aiemmin, minkä vuoksi ajantasainen arvio antaa realistisen kuvan esineiden tämänhetkisestä arvosta.

Miten hopean hinta määräytyy?
Miksi saman näköisten hopeaesineiden arvo voi olla erilainen?
Pelkkä ulkonäkö ei kerro hopeaesineesi todellista arvoa. Kaksi lähes samanlaista esinettä voivat olla arvoltaan hyvin erilaisia. Arvoon vaikuttavat muun muassa hopeapitoisuus, paino, valmistaja, suunnittelija, ikä, kunto, harvinaisuus sekä mahdollinen keräily- tai käyttöarvo.
Hopeaesineissä hopeapitoisuus näkyy yleensä leimana. Suomessa yleisimmät hopeapitoisuudet ovat 813 (81,3 %), 830 (83,0 %) ja 925 (92,5 %). Mitä suurempi hopeapitoisuus esineessäsi on, sitä enemmän siinä on arvokasta jalometallia. Myös painolla on merkitystä, sillä painavampi esine sisältää yleensä enemmän hopeaa. Hopeapitoisuus ja paino muodostavat materiaalin arvon perustan. Vanhemmissa hopeaesineissä leimat voivat olla kuluneita tai vaikeasti löydettävissä. Aterimissa, koruissa, tarjoiluastioissa ja koriste-esineissä leimat sijaitsevat usein eri kohdissa. Jos leimaa on vaikea tulkita tai se puuttuu kokonaan, selvitämme puolestasi, onko esineesi hopeaa ja mikä sen hopeapitoisuus on. Tarvittaessa määritämme hopeapitoisuuden tarkasti nykyaikaisella röntgenfluoresenssianalysaattorilla (XRF). Mittaus on nopea ja tarkka, eikä esineesi vaurioidu arvioinnin aikana.
Vanhemmissa hopeaesineissä leimat voivat olla kuluneita tai vaikeasti löydettävissä. Aterimissa, koruissa, tarjoiluastioissa ja koriste-esineissä leimat sijaitsevat usein eri kohdissa. Jos leimaa on vaikea tulkita tai se puuttuu kokonaan, selvitämme puolestasi, onko esineesi hopeaa ja mikä sen hopeapitoisuus on. Tarvittaessa määritämme hopeapitoisuuden tarkasti nykyaikaisella röntgenfluoresenssianalysaattorilla (XRF). Mittaus on nopea ja tarkka, eikä esineesi vaurioidu arvioinnin aikana.

Hopeaesine voi olla muutakin kuin materiaalia
Kaikkia hopeaesineitä ei arvioida pelkästään materiaalin perusteella. Tunnetun valmistajan tai suunnittelijan hopeaesine, suomalainen design, vanha aterinsarja tai hyvin säilynyt vintagekoru voi olla materiaalihintaansa arvokkaampi.
Arvioinnissa huomioimme esineesi valmistajan, suunnittelijan, iän, kunnon, mahdollisen antiikki- tai keräilyarvon. Esine kunnostettavissa aiempaan loistoonsa. Kerromme sinulle aina selkeästi, mitkä tekijät vaikuttavat esineesi arvoon ja kysyntään.
Esimerkiksi ehjä kahvikalusto, täydellinen aterinsarja tai harvinainen hopeaesine voi kiinnostaa keräilijöitä ja käyttäjiä sellaisenaan. Toisaalta myös rikkinäisellä tai kuluneella hopeaesineellä on vielä arvoa sen sisältämän hopean vuoksi.
Siksi samanpainoisista hopeaesineistä ei aina makseta samaa hintaa.

Mitä hopean arvioinnissa käytännössä katsotaan?
Hopeaesineen arvo ei määräydy pelkästään hopeapitoisuuden tai painon perusteella. Arvioinnissa huomioimme myös esineen kunnon, valmistajan, suunnittelijan, malliston, iän sekä mahdollisen antiikki-, keräily- tai jälleenmyyntiarvon.
Pieni hopeakoru, vanha rintakoru, painava aterin, kynttilänjalka tai koriste-esine arvioidaan aina esineen ominaisuuksien perusteella. Toisissa esineissä materiaalin arvo on ratkaiseva, kun taas toisissa merkitystä on esimerkiksi muotoilulla, valmistajalla, harvinaisuudella tai kysynnällä. Tunnetunkin suunnittelijan eri mallien arvo voi vaihdella huomattavasti.
Voit tuoda arvioitavaksi myös suuremman määrän hopeaesineitä kerralla. Olipa kyse aterinsarjoista, perintöesineistä, hopeakoruista tai sekalaisista eri vuosikymmenten hopeaesineistä, käymme ne huolellisesti läpi. Kerromme sinulle selkeästi, mistä esineidesi arvo muodostuu, jotta voit tehdä päätöksesi luotettavan arvion perusteella.
Mitä asiakkaan on hyvä tietää hopean hinnasta?
Kun haluat myydä hopeaa, ensimmäinen askel on selvittää, mikä on esineittesi arvo. Arvo voi vaihdella huomattavasti esimerkiksi hopeapitoisuuden, painon, kunnon, iän ja valmistajan mukaan.
Haluamme tehdä arvioinnista mahdollisimman selkeää ja läpinäkyvää. Kerromme, mitä arvioinnissa huomioidaan, miten tarjous muodostuu ja mitkä tekijät vaikuttavat hopean hintaan. Näin tiedät, mistä hinta koostuu, etkä joudu tyytymään pelkkään euromäärään. Samalla selviää, miksi pelkkä hopean hintalaskuri ei useinkaan kerro yksittäisen esineen todellista arvoa.
Voit tuoda arvioitavaksi esimerkiksi hopeakoruja, hopea-aterimia, kahvikalustoja, koriste-esineitä, romuhopeaa, harkkoja, laattoja ja kolikoita. Arviointi onnistuu helposti liikkeessämme Turun keskustassa. Jos et pääse paikan päälle, voit lähettää hopeaesineesi meille arvioitavaksi myös turvallisesti postivakuutettuna.

OTA YHTEYTTÄ
Pyydä ostotarjous tänään.
Sähköpostitse, puhelimitse tai tule käymään liikkeeseemme. Käteismaksu samana päivänä.
SÄHKÖPOSTI
sten@kiertokaluste.com
Vastaamme arkisin saman päivän aikana
PUHELIN
045 130 9134
Maanantai – Perjantai 10 -17
LIIKE
Eerikinkatu 25, Turku
Tule paikan päälle ilman ajanvarausta
Henkilöllisyystodistus mukaan · Käteismaksu samana päivänä · Maksuton arvio
